tiistai 1. tammikuuta 2013

Happy New Year!!!


Vuosi päätettiin siis rennosti kotona perheen kesken. Iltaan kuului herkkujen syönnin lisäksi tinan valamista, palapelejä, tähtisadetikkuja ja köllöttelyä. Puolilta öin ei jaksettu enää lähteä ulos katsomaan raketteja vaan pojan kanssa kurkittiin niitä partsilta.

Uusi vuosi aloitettiin myös rennosti kotosalla. Päivälliselle saatiin ystäväperheestä seuraa ja heidän kanssaan iltaa vietettiin herkuttelun lisäksi höpötellen, leikkien ja nauraen. Eli kaikinpuolin mukavasti.  Nyt kun on kaksi päivää syöty herkkuja niin on hyvä aloittaa uusi vuosi selviämällä ensin tästä ähkystä!


Osaako joku muuten tulkita hyvin noita valettuja tinoja? Jos otan niistä kuvan ni onnistuisiko niiden perusteella tulkinta? Itsellä ei ole nimittäin enää mitään muistikuvaa niiden tulkinnoista.

Kiitos kaikille lukijoille viime vuodesta ja ihanaa alkanutta vuotta! Toivotaan, että uusi vuosi on meille kaikille täynnä iloisia ja onnellisia hetkiä, opettavaisia retkiä ja ennen kaikkea lämpöä ja rakkautta! <3

2 kommenttia: